Ajatuksia ateriarytmistä

Ruokarytmi tai sen puuttuminen ovat ainakin minulle olleet avainasemassa painonhallinnan suhteen. Harvemmin ongelmana ovat olleet ne suuret ateriakoot, vaan (sekä koon että lukumäärän puolesta) liialliset ja epäterveelliset välipaloista. Päivästä toiseen suht samanlaisena pysyvä säännöllinen ruokarytmi ja riittävän - mutta ei liian - isot ja nälän hyvin pitävät pääateriat ovat avainasemassa syömisen hallinnan onnistumisessa.

Tällainen ruokarytmi on itselleni ollut kaikkein toimivin:

Aamiainen klo 6.30-8 välillä
Lounas 11-12
Välipala 14-15
Päivällinen 17-18
Iltapala 20-21

Viikonloput ovat olleet syömisen hallinnan suhteen hankalia, koska silloin päivällinen on usein jäänyt kokonaan pois tai muuttunut välipalamaiseksi. Silloin iltasyöminen on aika usein riistäytynyt käsistä. Esim. lauantaisin (miehen lounasseteleiden ansiosta) ollaan aika usein kauppareissun yhteydessä käyty syömässä lounas jossain ravintolassa. Silloin lounas on saattanut olla niin runsas, että päivällistä ei tule ollenkaan tehtyä, ja illalla sitten onkin sitten tullut käytyä jatkuvasti jääkaapilla. Tuo on aika hyvä esimerkki siitä, että ateriakoollakin on merkitystä, ts. joko liian suuret tai pienet ateriakoot sotkevat ateriarytmin.

Löysin eilen anopilta saamastani tammikuun puolessa välissä ilmestyneestä Kotiliedestä jutun, joka käsittelee ateriarytmiä ja sitä, mitä ainakin osa ravitsemustieteen ammattilaisista tällä hetkellä ajattelee ko. aiheesta. Jutussa on haastateltu ravitsemusterapeuttia ja ravitsemusfysiologian professoria, ja lainaan tänne kohtia jotka kiinnostivat eniten itseäni.

Jutussa suositellaan sattumoisin juuri tuota samaa ateriarytmiä, joka itsellänikin on, ja jonka olen alkujaan Kiloklubista omaksunut. Ainoana erona omaan ruokarytmiini verrattuna on, että jutun mukaan iltapäivän välipalan voi halutessaan jättää kokonaan pois. Itse olen ajatellut, että ilman iltapäivän välipalaa (siis jos syön lounaan vaikkapa klo 11 ja päivällisen ko 17.30) syömisten väli tulee liian pitkäksi.

Haastatellun proffan mukaan pientä nälkää ei tarvitse pelätä, vaan on ihan hyvä, että ateriakertojen välillä ehtii tulla nälkä, koska silloin ruoansulatus ja erityisesti insuliinia erittävä haima saavat levätä. Tämä myös mahdollistaa rasvanpolton alkamisen, koska rasvanpoltto alkaa vasta muutama tunti syömisen jälkeen. Jos napostelee yhtä mittaa (syö esim parin tunnin välein), insuliinintuotanto pysyy jatkuvasti korkeana ja rasvan varastoituminen läskiksi lisääntyy. Ja kun rasvaa varastoituu liikaa (enemmän kuin rasvasoluun mahtuu), sitä alkaa kertyä myös muualle elimistööön, jolloin muodostuu tulehdustila (se taas vähitellen voi johtaa kakkostyypin diabetekseen tai sydän- ja verisuonitauteihin).

Jutussa sanotaan, että jos nälkä sattuu yllättämään aterioiden välissä, voi juoda vaikkapa kupin teetä tai kahvia tai syödä purkkaa tai hedelmän, koska näiden vaikutus insuliinintuotantoon on vain lyhytaikainen.

Artikkeli oli itselleni ihan hyödyllistä luettavaa, koska olen suhtautunut näläntunteeseen ristiriitaisesti. Olen toisaalta ajatellut, että nälkää on parasta mahdollisimman paljon vältellä, koska se heikentää syömisen hallintaa. Ja osittain tuo pelko onkin ihan aiheellinen, koska liian pitkät ateriavälit ja riittämätön syöminen saattavat johtaa hallitsemattomaan naposteluun. Toisaalta tässäkin on kysymys asiasta, jonka suhteen pitää vain löytää jonkinlainen tasapaino vaikkapa juuri tuon ruokarytmin avulla. Ja jotkut ihmiset vain kestävät paremmin pitkiä ateriavälejä kuin toiset (ilmeisesti miehillä on tässä suhteessa naisia helpompaa).