keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ikuisuusongelma (?)

Iltasyömisen kanssa on yhä ihmeellisiä vaikeuksia. Toisin sanoen iltaan saakka kaikki sujuu täysin ongelmattomasti, mutta sitten lipsahtelu ja napostelu alkavat. Kaloreitakin syön riittävästi päivän aikana, joten napostelu ei voi johtua nälän kertymisestä. Lisäksi ruokavalio päivällä on terveellinen, enkä syö nopeita hiilihydraatteja. Eli mistäköhän tämä mahtaa johtua? Aiemmin laihduttaessani ja tavoitepainon saavuttamisenkin jälkeen olen pystynyt syömään varsin kurinalaisesti, jopa yli vuoden ajan. Nyt en edes yhtä päivää. :/ Myönnettäköön että minulla on tällä hetkellä stressiä. Ja syömiseni ei ole siinä mielessä rentoa, että tunnen painetta syödä tietyn kalorimäärän puitteissa. Ja voihan tässä olla kyse myös vaikkapa siitä, että en juo tarpeeksi. Kraanaveden juominen kun tökkii jostain syystä.

Kävin maanantaina 50 minuutin jumpassa, ja lihakset ovat vieläkin kipeät. (Hyvä juttu!) Koetan tänään ehtiä kuntosalille, jos aikataulu vain antaa myöten. Ja huomenna olisi suunnitelmissa vähän yli tunnin kävelylenkki. Teen muutaman pitkähkön kävelylenkin viikossa, jotta saan kohotettua peruskuntoa juoksun aloittamista varten. Tein joskus aiemmin sen virheen, että aloin juosta heti alkuun liian kovilla sykkeillä, ja juoksukuntoni ei kehittynyt kunnolla.

Mukavaa viikonjatkoa teille kaikille ja tervetuloa, uusi lukija!

Aamun sininen hetki tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti