lauantai 29. joulukuuta 2012

Vuosi 2013 lähestyy...

En yleisesti ottaen kannata suurisuuntaisten uudenvuodenlupausten tekemistä, mutta teen nyt poikkeuksen. Olen myös sitä mieltä, että elämäntapamuutokset kannattaisi tehdä askel kerrallaan eikä yhdellä rysäyksellä, mutta pyrin nyt tekemään siinäkin poikkeuksen. Syynä on varmaankin se, että syömiset ovat täysin retuperällä ja liikuntaharrastuskin on lopahtanut viimeisen vuoden aikana. Painoakin on tullut lisää yli kymmenen kiloa vuoden sisällä. Toista tällaista vuotta ei terveyteni ehkä kestäisi.

Tavoitteenani on kymmenen kilon painonpudotus ja liikunnan ottaminen jälleen osaksi elämää. Aion ainakin aluksi merkata ruokiani KiloKlubissa ja pyrkiä suurinpiirtein noudattamaan Kiloklubin ruokavaliosuosituksia. Olen myös hankkinut kuntosalin jäsenyyden vuoden alusta lähtien. Tarkoituksena olisi tehdä näin aluksi pari kuntosalitreeniä viikossa ja lisäksi pari pitkää, yli tunnin kävelylenkkiä. Kunnon parantuessa ja kilojen pudotessa yritän myös aloitella uudelleen juoksuharrastustani.

Tämän blogin tarkoitus on toimia motivaation lähteenä tässä elämäntapamuutoksessani. Tervetuloa mukaan seuraamaan ja kommentoimaan!

En ole ennen bloggaillut, joten aluksi tässä voi ilmetä vähän alkukankeutta... :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti