Ajatuksia ateriarytmistä

Ruokarytmi tai sen puuttuminen ovat ainakin minulle olleet avainasemassa painonhallinnan suhteen. Harvemmin ongelmana ovat olleet ne suuret ateriakoot, vaan (sekä koon että lukumäärän puolesta) liialliset ja epäterveelliset välipaloista. Päivästä toiseen suht samanlaisena pysyvä säännöllinen ruokarytmi ja riittävän - mutta ei liian - isot ja nälän hyvin pitävät pääateriat ovat avainasemassa syömisen hallinnan onnistumisessa.

Tällainen ruokarytmi on itselleni ollut kaikkein toimivin:

Aamiainen klo 6.30-8 välillä
Lounas 11-12
Välipala 14-15
Päivällinen 17-18
Iltapala 20-21

Viikonloput ovat olleet syömisen hallinnan suhteen hankalia, koska silloin päivällinen on usein jäänyt kokonaan pois tai muuttunut välipalamaiseksi. Silloin iltasyöminen on aika usein riistäytynyt käsistä. Esim. lauantaisin (miehen lounasseteleiden ansiosta) ollaan aika usein kauppareissun yhteydessä käyty syömässä lounas jossain ravintolassa. Silloin lounas on saattanut olla niin runsas, että päivällistä ei tule ollenkaan tehtyä, ja illalla sitten onkin sitten tullut käytyä jatkuvasti jääkaapilla. Tuo on aika hyvä esimerkki siitä, että ateriakoollakin on merkitystä, ts. joko liian suuret tai pienet ateriakoot sotkevat ateriarytmin.

Löysin eilen anopilta saamastani tammikuun puolessa välissä ilmestyneestä Kotiliedestä jutun, joka käsittelee ateriarytmiä ja sitä, mitä ainakin osa ravitsemustieteen ammattilaisista tällä hetkellä ajattelee ko. aiheesta. Jutussa on haastateltu ravitsemusterapeuttia ja ravitsemusfysiologian professoria, ja lainaan tänne kohtia jotka kiinnostivat eniten itseäni.

Jutussa suositellaan sattumoisin juuri tuota samaa ateriarytmiä, joka itsellänikin on, ja jonka olen alkujaan Kiloklubista omaksunut. Ainoana erona omaan ruokarytmiini verrattuna on, että jutun mukaan iltapäivän välipalan voi halutessaan jättää kokonaan pois. Itse olen ajatellut, että ilman iltapäivän välipalaa (siis jos syön lounaan vaikkapa klo 11 ja päivällisen ko 17.30) syömisten väli tulee liian pitkäksi.

Haastatellun proffan mukaan pientä nälkää ei tarvitse pelätä, vaan on ihan hyvä, että ateriakertojen välillä ehtii tulla nälkä, koska silloin ruoansulatus ja erityisesti insuliinia erittävä haima saavat levätä. Tämä myös mahdollistaa rasvanpolton alkamisen, koska rasvanpoltto alkaa vasta muutama tunti syömisen jälkeen. Jos napostelee yhtä mittaa (syö esim parin tunnin välein), insuliinintuotanto pysyy jatkuvasti korkeana ja rasvan varastoituminen läskiksi lisääntyy. Ja kun rasvaa varastoituu liikaa (enemmän kuin rasvasoluun mahtuu), sitä alkaa kertyä myös muualle elimistööön, jolloin muodostuu tulehdustila (se taas vähitellen voi johtaa kakkostyypin diabetekseen tai sydän- ja verisuonitauteihin).

Jutussa sanotaan, että jos nälkä sattuu yllättämään aterioiden välissä, voi juoda vaikkapa kupin teetä tai kahvia tai syödä purkkaa tai hedelmän, koska näiden vaikutus insuliinintuotantoon on vain lyhytaikainen.

Artikkeli oli itselleni ihan hyödyllistä luettavaa, koska olen suhtautunut näläntunteeseen ristiriitaisesti. Olen toisaalta ajatellut, että nälkää on parasta mahdollisimman paljon vältellä, koska se heikentää syömisen hallintaa. Ja osittain tuo pelko onkin ihan aiheellinen, koska liian pitkät ateriavälit ja riittämätön syöminen saattavat johtaa hallitsemattomaan naposteluun. Toisaalta tässäkin on kysymys asiasta, jonka suhteen pitää vain löytää jonkinlainen tasapaino vaikkapa juuri tuon ruokarytmin avulla. Ja jotkut ihmiset vain kestävät paremmin pitkiä ateriavälejä kuin toiset (ilmeisesti miehillä on tässä suhteessa naisia helpompaa).

Unesta ja sen puutteesta

Viime viikot ovat sujuneet nukkumisen suhteen taas vähän huonommin. Onneksi se ei ole heijastunut tällä kertaa syömiseen. Löysin pari päivää sitten melatoniini-tabletit, jotka olin saanut viime vuonna, ja jotka olivat tässä välillä kadonneet jonnekin vessan laatikkoon. Heti ensimmäisenä yönä otettuani tabletin, huomasin etten herännyt kertaakaan ja uni oli selvästi syvempää. Viime yönä kylläkin valvoin jonkin aikaa, mutta aamulla herätyskellon soidessa heräsin suoraan todella syvästä unesta. (Sellaista minulle ei ilman melatoniinia yleensä tapahdu). Valitettavasti en vain uskalla syödä melatoniinia kovinkaan pitkää aikaa, koska pelkään että elimistöni oma melatoniinintuotanto vähenee ja tablettien teho vähitellen heikkenee. Tiedän, että tämäntyyppiseen, stressin aiheuttamaan unettomuuteen (johon liittyy heräilyä aamuyöllä) auttaisivat esim. erilaiset rentoutustekniikat sekä jooga ja mindfulness, mutta en vain jotenkin saa aikaiseksi tehdä rentoutus- tms. harjoituksia. :/ Päivällä sitä jotenkin vain "unohtaa", miten inhottavalta tuntuu yhtäkkiä herätä täysin pirteänä aamuyöllä ja tietää, että ei tule saamaan riittävästi unta.

Nyt kun olen pitänyt entistä tarkemmin huolta riittävästä & riittävän laadukkaasta (ainakin omasta mielestäni) & tasaisesta syömisestä, iltaisin on välillä tuntunut siltä että ei jaksa syödä koko kalorimäärää täyteen. :) Ja positiivista on ollut sekin, että en ole ajatellut syömistä loppujen lopuksi kovinkaan paljoa. Silloin kun syömiseni oli enemmän iltapainotteista ja rytmitöntä, oli aika usein (siis koko ajan!) mielessä että "mitähän sitä seuraavaksi söisi".  Ts. kolusin ruokakaappeja, josko sieltä löytyisi herkkuja. Kunpa saisin tämän moodin pidettyä päällä pysyvästi. :)

Aamupala: veteen keitettyä kaurapuuroa, 1/2 dl raejuustoa, pari dl sokeritonta marjakeittoa, maitokahvia
Lounas: lohilasagnea, alle 1 dl porkkana-papupataa, pari dl jäävuorisalaattia, pari rkl salaatinkastiketta, lasi vettä, kuppi kahvia, puolikas keksi (tämäkin jaettiin kaverin kanssa!)
Välipala: profeel-rahka, muutama pähkinä, kuppi maitokahvia
Päivällinen: noin 3 dl lohikeittoa, tilliä, 1 dl valkoviiniä
Iltapala: 1 dl mysliä, 2 dl rasvatonta gefilus-piimää, omena

Perjantaipunnitus ja ruokapäiväkirjaa

Aamun painolukema oli jälleen sama kuin pari viikkoa sitten eli 65.5 kg. Pudotusta siis kilo viime viikkoon verrattuna. Tällä kertaa voin ottaa tuosta hiukan kunniaa itsellenikin, koska nyt ei ole mennyt vaikkapa 200 g suklaalevyllistä fazerin sinistä ynnä muuta vastaavaa kuten vielä viime viikonloppuna saattoi mennä.

Tällä hetkellä tunnelmat tämän elämäntapamuutoksen suhteen ovat selvästi toiveikkaammat kuin aiemmin. On ollut jotenkin helpottavaa, kun olen voinut antaa itselleni luvan syödä hyvällä omallatunnolla enemmän kuin vaikkapa 1500-1600 kcal, joka aiemmin on kummitellut mielessä jonkinlaisena tavoitteena (tähtään nyt 1700-1900 kaloriin liikunnoista riippuen). Lisäksi tuo eilen mainostamani artikkeli valoi minuun uskoa sen suhteen, että kun pyrin syömään niin (riittävästi & tasaisesti & laadukkaasti), niin vähitellen kykenen aistimaan herkemmin näläntunteen (joka ei merkitse samaa kuin että onko vatsa täynnä vai eikö). Näin voisin jossain vaiheessa pystyä syömään "automaattiohjauksella" niin, että tiedän vaistomaisesti milloin olen syönyt tarpeeksi, ilman kalorien laskemista. Eikä silloin myöskään piäisi tulla tarvetta napostella ja koluta ruokakaappeja iltaisin.
 
Alla vielä ruokapäiväkirjaa tältä päivältä (iltapala on vielä tässä vaiheessa syömättä):
aamupala: smoothie (rasvatonta maustamatonta a-jogurttia, omena, pieni banaani), 3 kahvimukillista maidolla
lounas: sieni-kurpitsapastaa, jäävuorisalaattia, tomaattia, 4, oliivia, 2 rkl jotain mahdollisesti kermaviilikastiketta, runsas desi kermajäätelöä (sisältyi lounaan hintaan joten en tietty kieltäytynyt!), kahvia maidolla
välipala: noin 10 g pähkinöitä
päivällinen: yksi kasvispihvi ja yksi peruna, salaattia jossa mm. paprikaa, tomaattia jne., noin 100 g parsakaalia, pari rkl vinegretteä, noin 1 dl punaviiniä (punaviiniä jo 3. kerran tällä viikolla - syynä on että meillä on yksi viime viikolla avattu punkkupullo, joka täytyy juoda loppuun ennen kuin etikoituu...)
iltapala: purkki raejuustoa (rasvaa 2 %), 200 g mansikoita, 2 tl hunajaa

Pikkumies (5-v.) oli kattanut pöydän vauvahamstereille. Ruokapöytänä toimii kynä. :)

Aivan mielettömän hyvä blogikirjoitus !!!

Ja kyseessä ei tietenkään ole oma blogipäivitykseni, vaan Pöperöproffa-blogin tänään ilmestynyt kirjoitus nälän tunteesta, ateriarytmistä ja syömisen hallinnasta. Tuo kirjoitus vastaa NIIN moniin kysymyksiin, jotka omassa syömisessä ovat kummastuttaneet ja raivostuttaneet (iltasyöpöttely ja miksi päivällä ei ole nälkä jne.) Nyt on niin kiire, että en ehdi tuota enempää käsitellä, mutta kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa.

Alla vielä etukäteen merkattuna tämän päivän syömiset - saas nähdä pitävätkö vielä illalla paikkaansa:

aamupala: 2 palaa kaurasydänleipää, 2 tl margariinia (käytän aina margariinia jossa 60 tai 70 % rasvaa), paistettu kananmuna, pari mukillista maitokahvia, 1 tuore luumu
lounas: 40 g kevyesti ruskistettuja halloumiviipaleita, annos kikhernekuskusia, 2 rkl makeaa soijakastiketta, salaattia (jossa ihanaa punaista salanova-salaattia, oranssia paprikaa, tomaattia, punasipulia, kukkista) + vinegretteä, lasi vettä, muki maitokahvia
välipala: 20 g pähkinäsekoitusta, 2 tuoretta luumua
päivällinen: madekeittoa, viipale kaurasydänleipää + 1 tl margariinia, lasi vettä
iltapala: raejuustovälipala (200 g raejuustoa + 100 g mansikkaa + 100 g mustikkaa) + 2 tl hunajaa, 1 dl punaviiniä

Pupun ruokaa. ;)

Lounas

+1000 g ja ajatuksia onnellisuudesta

Kuten otsikosta voi päätellä, painonpudotuksessa ollaan vielä melkein lähtölukemissa. Päässäni ei siis vieläkään ole tapahtunut "naksahdusta" tai en ole vieläkään saanut "metsästettyä" itselleni sellaista motivaatiotasoa, että pääsisin eroon tuosta ikuisesta ilta-napostelusta.

Kuluva viikko on ollut kiireinen, ja elämässä on ollut melko isoja asioita pohdittavana. (Kirjoitan niistä enemmän, jos ja kun suunnitelmat jossain vaiheessa toteutuvat). Ongelmana on ollut heräily aamuyöllä, ja sitten seuraavana päivänä ja erityisesti seuraavana iltana olen ollut todella väsynyt ja saamaton. Kuntosalilla olen sentään käynyt ja syöminen on keskimäärin ollut suhteellisen terveellistä, jos ei oteta lukuun tuota iltanapostelu-ongelmaa.

Ostin eilen uusimman Kodin Kuvalehden, ja törmäsin siinä aika mielenkiintoiseen artikkeliin, joka herätti minussa paljon ajatuksia. Artikkelissa tarkasteltiin onnellisuuden tunnetta. Haastatellun psykologin mielestä siinä, että pyritään jatkuvasti välttelemään kielteisiä tunteita, piilee ansa.  Koska juuri ne asiat, jotka ovat meille tärkeimpiä ja joista eniten välitämme, aiheuttavat eniten sekä miellyttäviä että epämiellyttäviä tunteita. Ts. jos vain pyrimme välttelemään stressiä ja ahdistavia tunteita, emme voi myöskään saavuttaa asioita, jotka ovat meille todella tärkeitä. Toisin kuin joissain oppaissa neuvotaan, kielteisten ajatusten korvaaminen myönteisillä voi pitemmän päälle aiheuttaa ahdistumista ja masentumista, koska torjutut ajatukset palaavat aina takaisin.

Ja jutussa mainittiin myös, että meillä on taipumus pitää toisia onnellisempina kuin mitä he todellisuudessa ovat. Ihmisille on yleensäkin tyypillistä, että jopa 80 % ajatuksista sisältää jonkin negatiivisen viestin. Ihmismielellä on myös sisäänrakennettu taipumus kertoa erilaisia usein kielteisiä tarinoita itsestä ja siitä kuka on (esim. "taas olen lihonut ja kukaan ei välitä minusta" jne.)  Siksi on tärkeää, että omiin ajatuksiin ei suhtaudu tosiasioina, vaan osaa ottaa niihin etäisyyttä. On myös tärkeää, että omiin kielteisiinkin ajatuksiin suhtautuu hyväksyvästi.

Laitan tähän vielä pari lainausta jutusta:
"Kuvittelin, että onnellisuuden saavuttaa "sitten kun". Ensin odotin, että kun pääsen pääsen lukiosta, sitten onni avautuu. Seuraavaksi uskoin että sitten kun saan tutkinnon, olen onnellinen... Pahimmillaan uskomus johtaa siihen, että nykyhetki jää elämättä On vain tulevat tavoitteet joita metsästää."..."Ajatuksiamme voimme kontrolloida vähemmän kuin kuvittelemme, mutta tekojamme voimme hallita aina."

P.S. Saa nähdä, onnistunko saamaan tätä kirjoitusta julkaistua, koska jostain syystä joko koneeni tai sitten tämä blogger tekee aivan ihmeellisiä juttuja (mm. lisää yhtäkkiä valtavan määrän välilyöntejä tai sitten poistaa jo kirjoitettua tekstiä).

Blogiasetuksien korjaus ja jojoilu-pohdintaa (vol. 3)

Ihmettelin eilisen blogikirjoitukseni päivämäärää, joka näytti tiistaita vaikka todelllisuudessa oli jo keskiviikko. Kävin tarkistamassa blogin asetukset ja, kas kummaa, blogini kellonaika oli jossain Tyynenmeren aikavyöhykkeellä. :) Korjasin myös kommenttiasetuksia. Otin sanatarkistuksen pois ja nyt voi jättää kommentteja myös anonyymisti.

Eilinen ilta meni syömisen hallinnan suhteen yllättäen vähän paremmin kuin aiemmat. Ehkä asiassa auttoi se, että join enemmän ja päivälllisellä söin vähän enemmän kuin yleensä. Illalla ei siis ollut lähes minkäänlaisia mielitekoja tai nälkää.

Laitan linkin myös mielenkiintoiseen eilen julkaistuun Patrik Borgin blogikirjoitukseen, joka käsittelee mm. kalorien määrää ja niiden laskemista laihduttaessa. Kirjoituksessa suositellaan laihduttaessa minimikalorimääräksi 1500 kcal tai omaa perusaineenvaihduntaa (sen voi laskea tässä linkissä, kun ruksaa fyysisen aktiivisuuden mahdollisimman vähäiseksi). Minulla tuo merkitsisi noin 1800 kcal päivittäistä kalorimäärää, mikä on yllättävän paljon.

Toisaalta, olen aiemmin laihduttanut melko nopeaan tahtiin 1000-1200 kalorilla yhteensä 13-14 kg, minkä jälkeen paino suht pian pomppasi takaisin ylös. Muistan, että noilla kaloreilla taistelin jatkuvasti nälkää vastaan. Laihdutin myöhemminkin tuon saman määrän, mutta isommilla kalorimäärillä (1500-1700 kcal päivässä eli painonpudotus noin 500 g/vko), ja silloin pysyin tavoitepainossa melko pitkään. Huomasin vähän isommilla kaloreilla eli noin 1500 kalorilla laihduttaessani, että viimeisten kilojen aikana (kun paino oli alle 60 kg) nälkä alkoi vaivata iltaisin.  Minulle tuokin kalorimäärä saattoi olla liian pieni, koska harrastin todella paljon liikuntaa ja mm. juoksin yli tunnin lenkkejä. Ja ajattelen nyt, että juuri tuo nälän vähittäinen kertyminen on tärkeimpiä syitä siihen, miksi lähdin sitten lihomaan takaisin kohti alkupainoa, vaikka muutaman kilon päähän siitä onneksi jäinkin. Samassa blogikirjoituksessa oli myös maininta siitä, että enää  eivät johtavat suomalaiset lihavuustutkijat  suosittele painonpudotusnopeudeksi aiempaan tapaan 0,5-1 kg viikossa, vaan korkeintaan puoli kiloa viikossa.

Olen aiemmin laihduttaessa oppinut monia hyödyllisiä tapoja ja asioita, vaikka paino sitten nousikin takaisin lähelle lähtölukemia. Voin sanoa, että tuon viimeisen laihdutuksen ansiosta syön nykyään aika terveellisesti, eikä se vaadi suuria ponnistuksia. Sen ansiosta myös aloin harrastaa uudelleen juoksua ja muutenkin nauttia aiempaa enemmän liikunnasta.

Mutta en silti onnistunut pysymään tuossa tavoitepainossani. Samoja virheitä en halua tehdä enää uudelleen. Laihduttaminen kuitenkin vaatii niin paljon henkistä energiaa ja panostusta, että en halua tehdä sitä enää tämän jälkeen uudelleen vaan siirtyä elämässä eteenpäin, tehdä ihan muita asioita. Sekin on huomioitava, että koska minulla  ei ole suuresta ylipainosta kyse, elimistö vastustaa helpommin painonpudotusta. Laihduttamisen on oltava hitaampaa, ja elimistön viestejä on kuunneltava herkästi.

Välipalaksi marjoja, rahkaa ja raejuustoa.

Ikuisuusongelma (?)

Iltasyömisen kanssa on yhä ihmeellisiä vaikeuksia. Toisin sanoen iltaan saakka kaikki sujuu täysin ongelmattomasti, mutta sitten lipsahtelu ja napostelu alkavat. Kaloreitakin syön riittävästi päivän aikana, joten napostelu ei voi johtua nälän kertymisestä. Lisäksi ruokavalio päivällä on terveellinen, enkä syö nopeita hiilihydraatteja. Eli mistäköhän tämä mahtaa johtua? Aiemmin laihduttaessani ja tavoitepainon saavuttamisenkin jälkeen olen pystynyt syömään varsin kurinalaisesti, jopa yli vuoden ajan. Nyt en edes yhtä päivää. :/ Myönnettäköön että minulla on tällä hetkellä stressiä. Ja syömiseni ei ole siinä mielessä rentoa, että tunnen painetta syödä tietyn kalorimäärän puitteissa. Ja voihan tässä olla kyse myös vaikkapa siitä, että en juo tarpeeksi. Kraanaveden juominen kun tökkii jostain syystä.

Kävin maanantaina 50 minuutin jumpassa, ja lihakset ovat vieläkin kipeät. (Hyvä juttu!) Koetan tänään ehtiä kuntosalille, jos aikataulu vain antaa myöten. Ja huomenna olisi suunnitelmissa vähän yli tunnin kävelylenkki. Teen muutaman pitkähkön kävelylenkin viikossa, jotta saan kohotettua peruskuntoa juoksun aloittamista varten. Tein joskus aiemmin sen virheen, että aloin juosta heti alkuun liian kovilla sykkeillä, ja juoksukuntoni ei kehittynyt kunnolla.

Mukavaa viikonjatkoa teille kaikille ja tervetuloa, uusi lukija!

Aamun sininen hetki tänään.

"What-the-Hell" -efekti

Olen käynyt tällä viikolla kerran kuntosalilla ja kerran jumpassa, huomiseksi suunnittelin toista kuntosalitreeniä ja viikonlopuksi pitkää kävelylenkkiä. Kaikki on siis siltä osin ihan kunnossa.

Syömisen suhteen motivaatio vaan yhä rakoilee ja iltaisin napostelu karkaa lapasesta. Kun olen ensin noudattanut kevyttä ja terveellistä ruokavaliota iltaan saakka, olen sitten maistellut pienen määrän jotain lihottavaa herkkua, kuten esim. lapsille tekemiäni pikkulettuja ... yhdestä lettumaistiaisesta onkin tullut äkkiä kymmenen letun "maistiainen".

Minulla on taipumus tuollaisessa tilanteessa ajatella, että kun tämän päivän osalta tämä dieetti on joka tapauksessa pilalla, niin miksen saman tien voisi syödä vähän (=paljon) lisääkin, ja aloittaa sitten huomenna "puhtaalta pöydältä". Olen jostain lukenut, että tämä ei ole mitenkään harvinaista laihduttajilla, ja ilmiö tunnetaan psykologiassa nimellä "What-the-Hell -effect".

Ehkä minun tapauksessani kyse on vain siitä, että en tarpeeksi kuuntele itseäni ja omia tuntemuksiani, vaan pyrin tiukasti noudattamaan etukäteen suunnittelemaani ruokalistaa. Eihän koko päivän järkevä syöminen mene täysin tärviölle yhdestä pienestä poikkeamasta...

Huomenna on punnitusaamu, eikä sen suhteen varmaankaan kannata olla erikoisen hirveän toiveikas.

Koetan nyt vaan iloita vaikkapa löytyneestä liikunnan riemusta.

Päivällinen tänään: sienirisottoa, salaattia ja punaviiniä lempilasistani.

Jojoilu-pohdintaa ja viikonlopun tunnelmia

Onkohan tästä tulossa laihdutus- ja liikuntablogi jossa ei laihduteta eikä liikuta? :) Tämä elämäntaparemontin aloittaminen takkuaa vaan vieläkin! Ehkä se johtuu osittain tästä jatkuvasta kotona oleilusta ja säännöllisen elämänrytmin puuttumisesta loman aikana. Ensi viikolla alkaa onneksi (?) arki, toivottavasti saan silloin tilanteen vähän paremmin hallintaan.

Pimeään vuodenaikaan syömisen hallinta on muutenkin hankalaa ainakin minulle. Ostin noin kuukausi sitten kirkasvalolampun, mutta syön aina välillä aamupalan olkkarin sohvalla enkä ruokapöydän ääressä, jolloin kirkasvalo jää hyödyntämättä. Voisi olla hyvä siirtyä syömään vain keittiössä, ehkä se hillitsisi muutenkin tätä napostelua. (Mutta kun on niin ihanaa ja nautinnollista syödä sohvalla!)

Olen lukenut sellaisesta ilmiöstä että mitä enemmän (erityisesti kitu)dieettejä ja jojoilua on takana, sen vaikeammaksi laihduttaminen muuttuu. Nälkä- ja kylläisyysmekanismit menevät vähitellen kokonaan sekaisin, jos niitä ei kuunnella. Onkohan minulle käynyt näin? Aiemmin laihduttaessa syömisen hallinta on ollut jopa yllättävän helppoa varsinkin dieetin alussa (ainakin Kiloklubissa laihduttaessa, koska siellä ei kärvistellä hirveän matalilla kaloreilla). Minuun on sopinut hyvin sanonta, jossa todetaan että ei se laihduttaminen ole vaikeaa vaan tavoitepainossa pysyminen. 

Pöperöproffa-blogin joulukuisessa kirjoituksessa käsitellään sitä, miten lahduttaminen alhaisilla kaloreilla vaikuttaa kylläisyyshormonin muodostumiseen ja johtaa helposti takaisin lihomiseen, varsinkin kun kyseessä ovat ihmiset jotka laihduttavat normaalipainon sisällä tai sen lähellä.

Oikeastaan taipumus takaisin lihomiseen on aiemmin ollut ihmislajille tärkeä ominaisuus: ne selvisivät useammin hengissä, jotka kykenivät helpommin ja nopeammin palauttamaan alkupainonsa nälänhädän jälkeen. Kyse ei siis ole vain itsehillinnän puutteesta vaan sinänsä positiivisesta piirteestä. Täytyisi vaan pyrkiä sellaiseen painonpudotukseen, jota elimistö ei tulkitse vaaralliseksi kriisitilanteeksi.

Nyt viikonloppuna meillä on ollut paljon vieraita joten olen kokkaillut, leiponut ja syönyt kaikenlaista. Eilen kävimme myös ravintolassa, jossa tuli syötyä muhkea ja varmasti aika rasvainen chevre-tortilla-annos. Mutta oli se hyvää! En viitsinyt tilata kevyempää salaattia, koska teen aika usein itsekin erilaisia chevre-, halloumi- ja fetasalaatteja. Haluan syödä ravintolassa ehdottomasti sellaista ruokaa, jota kotona ei tule tehtyä.

Chevre-tortilla-annos ravintola Amarillossa

Aamiainen, joka ainakin minulla pitää nälän hyvin
poissa: kaurapuuroa, marjakeittoa, raejuustoa ja mustikoita

Kangertelu jatkuu...

Eilinen ei mennyt sen paremmin kuin edellispäiväkään. Itse asiassa päinvastoin. Iltapäivästä lähtien syödä puputtelin kaikenlaista, mukaanlukien isoimman pojan irtokarkit ja illalla tekemäni pannukakku. Kävin kuitenkin tunnin kävelylenkillä, josta hölkkäsin muutaman sata metriä.

Tässä lihomisessa on se ikävä puoli, että esimerkiksi talvitakeista vain villakangastakit mahtuvat minulle, mitkään toppa- tai ulkoilutakit eivät mahdu kuten eivät myös ulkoiluhousut. (Muista vaatteista nyt puhumattakaan.) Täytyy ulkoilla nyt aluksi ihan vaan villakangastakissa, koska en halua ostaa vaatteita, joita ehtisin käyttää vain muutaman kuukauden.

Uusin eilen myös vuoden verran tauolla olleen Spotify Premium-tilauksen. Musiikista saa kummasti vauhtia askeliin, ja ilman korvakuulokkeitani en välttämättä edes jaksaisi lähteä tuonne loskaan tarpomaan.

Alla kuva eilisestä lounaastani. Tein alkujaan Chiclings-blogista peräisin olevaa ja Safkaa-kirjassa julkaistua avokadopastaa, jota olen tehnyt aiemminkin muutamankin kerran. Tein lounaan hirveässä kiireessä ja vähän soveltaen ohjetta, joten se ei näytä hirveän edustavalta. :) Kun edellisen kerran laihdutin pari vuotta sitten, opin syömään lautasmallin mukaan, ja siitä on jäänyt tapa täyttää puolet lautasesta kasviksilla. Tuo kuvassa näkyvä salaatti jossa on mukana tomaattia, paprikaa, raakaa kukkakaalia ja salottisipulia (sekä usein fetaa) on myös minulle aika tyypillinen, teen sitä useamman kerran viikossa. Keitän myös aika usein parsakaalia lisukkeeksi. Teen salaatin kanssa vinegrette-tyyppistä kastiketta (mukaan 1/3 esim. vaaleaa balsamicoa tai punaviini- tai hunajaviinietikkaa + 2/3 extra virgin oliiviöljyä + dijon-sinappia + ehkä hunajaa + pippuria + suolaa => lisään myös usein mukaan kourallisen yrttejä ja sauvasekoitan kastikkeen).

Ratkaisematon ongelma

Plääh. Niin siinä sitten kävi, että illalla kymmenen aikaan minulla oli vielä nälkä, vaikka päivän noin 1600 kaloria oli jo syöty. Olin syönyt ihan järkevästi päivän mittaan ja vältellyt liian pitkiä ateriavälejä, joten ehdin jo toivoa kaikki menisi hyvin.

Päädyin sitten loppujen lopuksi syömään pari voileipää, joten en tiedä jäikö mitään kalorivajetta. Olin kyllä siivonnut, silittänyt, leiponut ja laittanut ruokaa koko päivän plus vielä kestinnyt vieraita. Eli vaikka varsinaisia liikuntasuorituksia ei päivään mahtunut, energiaa saattoi kulua kohtalaisen paljon.

Tai sitten elimistöni on vain tottunut viime viikkoina niin valtaviin kalorimääriin, että se protestoi kun rasvaa ja sokeria (suklaasta & juustoista) ei tule enää entiseen malliin.

Yritän nyt keksiä jonkin konstin, jolla voisin välttää nämä iltasyömingit tai nälkäisenä nukkumaan menemisen. 

Olen viime viikot ollut aika tiiviisti sisätiloissa. Tänään voisin kokeilla kävelylenkillä käymistä. Eilisestä alkaen on ollut kuntosalikorttikin voimassa, mutta sinne en välttämättä pääse ennen ensi viikkoa.

                            Kuva: Flickr