Kuulumiset: kiirettä ja läskien kasvatusta

Olen ollut tämänkin viikon tosi kiireinen, ja ensi viikkokin näyttää samanlaiselta. Tällä viikolla neljä eri deadlinea kaatuu päälle, ensi viikollakin muutama. Koetan silti pistäytyä päivittämään perjantaipunnituksen tuloksen. Ja voin valitettavasti luvata, että viime viikonlopun syöminkien reissun jäljiltä on odotettavissa todella masentavia lukemia. :(

Laitan teille myös linkin tänään julkaistuun mielenkiintoiseen ja tärkeään blogautukseen. Siinä käsitellään toistuvien matalaenergisten dieettien sekä samanaikaisen liian rankan liikunnan vaikutusta aineenvaihduntaan. Tässä metabolic damage -ilmiössä on varmaankin pohjimmiltaan kyse samasta asiasta, jota käsittelin jossain täällä blogissa jokin aika sitten: laihduttanut henkilö saa syödä 20 % vähemmän kuin samankokoinen, joka ei ole koskaan laihduttanutkaan.

Kuva: Tumblr

Perjantaipunnari

Tällä kertaa perjantaipunnituksen viikkosaldo oli miinusmerkkinen: -300 g eli paino oli 64.8 kg. Tuo suurinpiirtein 300 g/viikko on sellainen pudotusnopeus, jota pidän itselleni tällä hetkellä ihanteellisena. Tietysti iloani hiukan himmentää se, että painoin samaisen 64.8 kg jo kaksi viikkoa sitten, ts. paino ei ole käytännössä pudonnut ollenkaan siinä ajassa.

Kävin tänään ostamassa kahdet farkut, kokoa 38. Kyse oli KappAhlin 10 e -alesta/farkut, jota hyödynsin ostamalla kahdet (tummansiniset ja mustat) farkut työvaatteiksi. Eräissä muissa paikoissa tuon kokoisten farkkujen kokolapussa olisi lukenut 40 eikä 38. Joka tapauksessa oli huomattavasti hauskempaa ja mieltä ylentävämpää ostaa koon 38 kuin koon 40 farkut! :) Minulla on vaatekaapissa useita koon 36 farkkuja, mutta näytän niissä siltä kuin tursuaisin makkarankuoresta ulos. Ja tässä painossa en välitä muutenkaan pukeutua matalavyötäröisiin housuihin, koska niissä näytän varmaankin vähän samalta kuin viime vuotisen Putouksen tähti Samantha. :D

Olen nyt muutaman päivän poissa netin ääreltä ja blogosfääristä, koska lähdemme tänään illalla miehen kanssa kahdestaan pidennetylle viikonloppureissulle. Kyseessä ei ole mikään romanttinen viikonloppumatka, vaan mies osallistuu erääseen hiihtotapahtumaan ja minä menen mukaan kannustamaan häntä.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille!
Ja tervetuloa, uusi lukija!

Ruokarytmipohdintaa (vol. 2)

Olen ollut huomaavinani olevani jollain tasolla henkisesti riippuvainen iltasyömisestä. Iltaisin käy usein niin, että iltapala tulee syötyä jo parin tunnin sisällä päivällisestä, ja välillä se tulee syötyä monessa osassa, ts. koko ilta kuluu mutustaessa jotain. Jos olen monta tuntia yhteen menoon syömättä illalla, tulee jotenkin tyhjä olo, ihan kuin puuttuisi jotain. Tästä voisi varmankin vetää sen johtopäätöksen, että syöminen toimii minulle jonkinlaisena rentoutumiskeinona tai helppona ja mukavana ajanvietteenä, kun olen väsynyt.

Aion nyt kiinnittää entistä enemmän huomiota ateriarytmiin erityisesti iltaisin ja koetan opetella pärjäämään illat niin, että syön iltapalan vasta yhdeksän aikoihin eli vähän ennen nukkumaan menoa.

Eräs vähän harmittava juttu on, että en ole juurikaan päässyt kokeilemaan sitä, että syödessä keskittyisin rauhassa ruoan makuun ja tiedostaisin paremmin, mitä syön. Syön nimittäin lähes aina pääateriat jonkun seurassa. Esim. lounaan syön arkisin yleensä mukavan opiskelukaverin kanssa, jolloin keskustelen niin vilkkaasti, että en kunnolla edes tiedosta mitä olen syömässä. :) Ja kotona ruokapöydässä keskityn yleensä tarjoilemaan ruokaa lapsille sekä siihen miten tai mitä he syövät eli en silloinkaan voi kunnolla keskittyä omaan syömiseeni.

Ajatuksia ateriarytmistä

Ruokarytmi tai sen puuttuminen ovat ainakin minulle olleet avainasemassa painonhallinnan suhteen. Harvemmin ongelmana ovat olleet ne suuret ateriakoot, vaan (sekä koon että lukumäärän puolesta) liialliset ja epäterveelliset välipaloista. Päivästä toiseen suht samanlaisena pysyvä säännöllinen ruokarytmi ja riittävän - mutta ei liian - isot ja nälän hyvin pitävät pääateriat ovat avainasemassa syömisen hallinnan onnistumisessa.

Tällainen ruokarytmi on itselleni ollut kaikkein toimivin:

Aamiainen klo 6.30-8 välillä
Lounas 11-12
Välipala 14-15
Päivällinen 17-18
Iltapala 20-21

Viikonloput ovat olleet syömisen hallinnan suhteen hankalia, koska silloin päivällinen on usein jäänyt kokonaan pois tai muuttunut välipalamaiseksi. Silloin iltasyöminen on aika usein riistäytynyt käsistä. Esim. lauantaisin (miehen lounasseteleiden ansiosta) ollaan aika usein kauppareissun yhteydessä käyty syömässä lounas jossain ravintolassa. Silloin lounas on saattanut olla niin runsas, että päivällistä ei tule ollenkaan tehtyä, ja illalla sitten onkin sitten tullut käytyä jatkuvasti jääkaapilla. Tuo on aika hyvä esimerkki siitä, että ateriakoollakin on merkitystä, ts. joko liian suuret tai pienet ateriakoot sotkevat ateriarytmin.

Löysin eilen anopilta saamastani tammikuun puolessa välissä ilmestyneestä Kotiliedestä jutun, joka käsittelee ateriarytmiä ja sitä, mitä ainakin osa ravitsemustieteen ammattilaisista tällä hetkellä ajattelee ko. aiheesta. Jutussa on haastateltu ravitsemusterapeuttia ja ravitsemusfysiologian professoria, ja lainaan tänne kohtia jotka kiinnostivat eniten itseäni.

Jutussa suositellaan sattumoisin juuri tuota samaa ateriarytmiä, joka itsellänikin on, ja jonka olen alkujaan Kiloklubista omaksunut. Ainoana erona omaan ruokarytmiini verrattuna on, että jutun mukaan iltapäivän välipalan voi halutessaan jättää kokonaan pois. Itse olen ajatellut, että ilman iltapäivän välipalaa (siis jos syön lounaan vaikkapa klo 11 ja päivällisen ko 17.30) syömisten väli tulee liian pitkäksi.

Haastatellun proffan mukaan pientä nälkää ei tarvitse pelätä, vaan on ihan hyvä, että ateriakertojen välillä ehtii tulla nälkä, koska silloin ruoansulatus ja erityisesti insuliinia erittävä haima saavat levätä. Tämä myös mahdollistaa rasvanpolton alkamisen, koska rasvanpoltto alkaa vasta muutama tunti syömisen jälkeen. Jos napostelee yhtä mittaa (syö esim parin tunnin välein), insuliinintuotanto pysyy jatkuvasti korkeana ja rasvan varastoituminen läskiksi lisääntyy. Ja kun rasvaa varastoituu liikaa (enemmän kuin rasvasoluun mahtuu), sitä alkaa kertyä myös muualle elimistööön, jolloin muodostuu tulehdustila (se taas vähitellen voi johtaa kakkostyypin diabetekseen tai sydän- ja verisuonitauteihin).

Jutussa sanotaan, että jos nälkä sattuu yllättämään aterioiden välissä, voi juoda vaikkapa kupin teetä tai kahvia tai syödä purkkaa tai hedelmän, koska näiden vaikutus insuliinintuotantoon on vain lyhytaikainen.

Artikkeli oli itselleni ihan hyödyllistä luettavaa, koska olen suhtautunut näläntunteeseen ristiriitaisesti. Olen toisaalta ajatellut, että nälkää on parasta mahdollisimman paljon vältellä, koska se heikentää syömisen hallintaa. Ja osittain tuo pelko onkin ihan aiheellinen, koska liian pitkät ateriavälit ja riittämätön syöminen saattavat johtaa hallitsemattomaan naposteluun. Toisaalta tässäkin on kysymys asiasta, jonka suhteen pitää vain löytää jonkinlainen tasapaino vaikkapa juuri tuon ruokarytmin avulla. Ja jotkut ihmiset vain kestävät paremmin pitkiä ateriavälejä kuin toiset (ilmeisesti miehillä on tässä suhteessa naisia helpompaa).

Kuulumisia ja lohiresepti

Laihdutus etenee lähes huomaamattomin vauvanaskelin ja liikuntakin on ollut vähäistä. Viime viikkoina on ollut iltaisin kaikenlaisia kiireitä, ja välillä en yksinkertaisesti ole päässyt liikkumaan senkään vuoksi kun mies on ollut työreissuilla.  Koetan kuitenkin päästä tänään tai huomenna kuntosalille.

Flunssakaan ei ole vielä ohi, vaan nuha ja yskä vaivaavat ärsyttävästi. Tällä kertaa kyllä opin sen, että kipeänä -varsinkaan flunssan alkuvaiheessa- ei mennä tekemään mitään rankempia liikuntasuorituksia.

Leikkasin talteen muutama viikko sitten joko ruotsalaisesta Allersista tai Hemmets Journalista (en muista kummasta) muutaman reseptin.  Niiden joukossa oli kiinnostavasta vaikuttava ohje Laxgryta med curry. Tein sen muuten ohjeen mukaan, paitsi jätin kalakastikkeen pois ja korvasin kalaliemikuution kasvisliemikuutiolla, koska ko. aineksia ei meidän jääkaapistamme sattunut löytymään. Padasta tuli ihan hyvää, vaikkakin melko keittomaista ollakseen pataa. Ohjeessa oli tarjoiluehdotuksena leipä, mutta keitin lisukkeeksi riisiä. Harmiksi en tullut ottaneeksi valmiista ruoasta kuvaa.

Curryinen lohipata 
4:lle
450 g lohifileetä (nahka, rasva ja ruodot poistettuna)
suolaa ja mustapippuria
2 porkkanaa
2 palsternakkaa
3 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl currya (laitoin vähemmän)
7 dl kalalientä (laitoin 7 dl vettä + 1 kasvisliemikuution)
2 dl kermaa (käytin 7 % ruokakermaa)
1 rkl punaista currytahnaa (laitoin vähemmän)
5 tippaa aasialaista kalakastiketta
125 g vihreitä herneitä
Koristeluun:
persiljaa, chilihiutaleita

1. Leikkaa lohifilee paloiksi ja mausta ne suolalla ja pippurilla.
2. Vipaloi juurekset ja valkosipuli ohuelti.
3. Kuullota muutama minuutti öljyn ja voin sekoituksessa juureksia ja valkosipulia. Lisää curryt, kalakastike, kalaliemi ja kerma.  Anna kiehua hiljalleen vartin verran. Lisää lohikuutiot ja herneet, anna hautua vielä jonkin aikaa.  Lisää suolaa ja pippuria jos tarpeen. Koristele persiljalla ja chilihiutaleilla. Tarjoa leivän kanssa.

Perjantaipunnitus

Tänään aamulla ikävä vaaka-tylsimys näytti lukemaa 65.1. Toisin sanoen kolmesataa grammaa enemmän kuin viime perjantaina. Ehkä ne grammat tulivat kekseistä, jotka kuopus sai eilen ystävänpäivälahjaksi kaveriltaan (ja ne taivaallisen hyvät keksit oli leiponut tuon kaverin äiti, joka on ammatiltaan kondiittori). En tiedä miten siinä niin kävi, mutta minä jotenkin tulin syöneeksi kaikki lapsiparan ystävänpäiväkeksit, vaikka tarkoitus oli maistaa vain yksi. :( Onneksi en ole ammatiltani kondiittori - lopputulosta ei olisi vaikea arvata.

Jossain postauksessa mainitsin, että viime viikot ovat olleet aika raskaita. Pari viime päivää eivät ole kyllä tuoneet minkäänlaista helpotusta asiaan. Kaikenlaisia pienempiä ja suurempia huolia on ilmaantunut eteen. Lisäksi pari viime yötä ovat kuluneet valvoessa. Ja liikunnatkin ovat olleet ihan nollissa.

Onneksi lapset sentään ovat paranemaan päin (kahdella pojista on molemmissa korvissa tulehdus). Positiivista myös on, että sain tänään viime hetkillä valmiiksi erään mieltä painaneen urakan, ja voin viettää paremmalla omallatunnolla viikonloppua.

Minulle on myös tällä viikolla selvinnyt, että olen koko ensi kesän töissä, mikä on toisaalta hyvä juttu, koska pääsen koulutustani vastaavaan hommaan. Mutta tietyllä tavalla on harmi, että olen töissä lähes kokonaan lasten loma-ajat. 

Syömispohdintaa

Kuten jossakin tässä blogissa olen jo maininnut, nykyinen ruokarytmini perustuu siihen ruokarytmiin, jonka opin laihduttaessani edellisen kerran Kiloklubin avulla. Merkkasin silloin aika monen kuukauden ajan (muistaakseni yli puolen vuoden ajan) lähes kaikki syömiseni Kiloklubiin, ja opin aika hyvin arvioimaan, olenko päivän aikana syönyt riittävästi kuitua, hedelmiä, proteiinia ja pehmeitä rasvoja. Myös ruokien energiamääristä syntyi jonkinlainen käsitys. Pyrin silloin ehkä itselleni liiankin alhaisiinkin kalorimääriin, koska söin yleensä noin 1400-1600 kcal. Tästä seurasi toistuvaa pientä näläntunnetta iltaisin, minkä uskon sitten johtaneen siihen, että lihoin sittemmin lähelle alkupainoa. (Toinen ja aika tärkeä syy lihomiseen oli todella hitaasti parantunut akillesjännevamma, joka johti liikunnan lopahtamiseen pitkäksi aikaa.)

En ole ihan aito ja oikea kasvissyöjä, koska syön myös kalaa ja maitotuotteita. Lihasta (nauta, sika ja kana) asteittain luopuminen on ollut helppoa, koska en ole koskaan ollut mikään suuri lihan ystävä. Tärkeimpänä syynä lihasta luopumiseen on ollut se, että en yksinkertaisesti halua syödä eläimiä. Vaikka onhan kalakin eläin, ja kalastukseen ja kalankasvatukseen liittyy eettisiä ongelmia. Äitinä kuitenkin ajattelen niin, että kalan syömisellä on niin suuri merkitys terveydelle, että koetan tarjota ainakin kerran viikossa jotain kalaruokaa (mutta kalapuikkoja en kuitenkaan laske kalaksi, vaan koetan keksiä jotain muuta kalaruokaa :D)

Ja olen onneksi sattumoisin löytänyt miehenkin, joka kannattaa kasvisruokavaliota, ja joka on siinä(kin) suhteessa jopa pedanttisempi kuin minä. Ongelmia kasvisruokavalion toteuttmisessa aiheuttaa lähinnä se, että pojista vain kuopus syö kiltisti ja tyytyväisenä kasvisruokia. Keskimmäinen on ihan vauvasta asti ollut nirso, ja hänellä johonkin uuteen makuun tottuminen kestää ikuisuuden (neuvolalääkärin mukaan hän on todennäköisesti ns. supermaistaja). Siksi teen silloin tällöin lapsille jauhelihakastiketta tai ostan nakkeja tms. sellaista liharuokaa, jota he toivovat.

Alla muutama e-card, jotka sopivat minuun liiankin hyvin. Minun pitäisi nimittäin tehdä juuri nyt jotain ihan muuta kuin kirjoittaa blogia. :b