sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Punnitustulos

Lämpimästi tervetuloa teille uudet lukijat ! Ilahduttavaa ja motivoivaa, kun joku jaksaa näitä kirjoituksia lukea. :)

Perjantaipunnituksen tulos +100 g ei ollut suuri yllätys. Minulla on tällä hetkellä sormusten kiristämisestä päätellen hiukan turvotustakin, joka johtuu varmaankin menkkojen alkamisesta, mutta silti suurin syy plussatulokseen löytyy syömisistä. Toivottavasti ensi perjantaina kuitenkin nähdään edes hiukan pienempi lukema.

Minun piti torstaina tai perjantaina käydä lenkillä, mutta perjantaina siihen ei kerta kaikkiaan jäänyt aikaa (meillä oli vieraita koko illan). Lauantaina olisi ollut pari tuntia aikaa lähteä ulkoilemaan, mutta valitsinkin lenkin sijaan nukkumisen, koska parina viime yönä oli tullut taas valvottua. Tänään iltapäivällä ajattelin kuitenkin mennä sekä pitkälle kävelylenkille että kuntosalille (ajattelin kävellä salille 6-7 km päähän).

Katsoin eilen pyykkejä silittäessäni YLE Areenalta tiededokumenttisarjan Ylipainoinen USA toisen osan.  Itseäni kiinnosti erityisesti se, miten suuri rooli stressillä on lihomisessa. Stressihormonit adrenaliini ja erityisesti kortisoli nimittäin antavat soluille käskyn varastoida rasvaa. Näillä samoilla hormoneillahan on merkittävä rooli myös uniongelmien suhteen. Pysyvästi korkea kortisolitaso on se, joka heikentää unen laatua ja  herättää aamuöllä murehtimaan.

Dokumentissa käsiteltiin myös sitä, miten erityisesti rasvaiset ja makeat ruoat lisäävät mielihyvähormonien eli opioiden eritystä, mikä puolestaan saa monet - varsinkin stressaantuneet ja tunnejyöjät - syömään epäterveellisesti ja lihottavasti. Myös liikunnalla on vastaava mielihyvähormonien eritystä lisäävä ja rentouttava vaikutus, joten liikunta voi myös muuten kuin energiankulutuksen lisäämisen kautta olla apuna laihdutuksessa.

Dokumentissa käsiteltiin myös tietoista syömistä, josta kirjoitin jokin aika sitten täällä. Tietoisen syömisen avulla voi tosiaankin laihtua ja sillä on myös rentouttava vaikutus. Sain tästä itselleni lisää intoa rajoittaa syömiset vain ruokapöydän ääreen erilleen kaikista muista toiminnoista (kuten lukemisesta tai teeveen katsomisesta) ja kiinnittää enemmän huomiota ruoan makuun jne.

Mutta tietoisen syömisen oppiminen on pitkä prosessi eikä mitenkään helppo (ainakaan minulle). Itse syön usein erityisesti lounaan toisten seurassa, ja silloin syöminen on kaikkea muuta kuin tietoista. Kun puhua höpöttää jatkuvasti ja yrittää lisäksi pitää vähän kiirettäkin, ei kunnolla edes huomaa miltä ruoka maistuu ja että onko nälkä jne. Lisäksi olen huomannut, että tapa syödä jonkin muun toiminnon ohessa ja sohvalla istuen on iskostunut minulla todella syvälle selkäytimeen, eikä siitä ole ollenkaan helppoa päästä eroon.

Kävin eilen miehen ja kuopuksen kanssa ravintolassa syömässä. Tilasin jokirapu-caesarsalaatin, koska ajattelin sen olevan kohtalaisen kevyt vaihtoehto. Se osoittautui kuitenkin hämmästyttävän kokoiseksi, eikä kastikkeen määrässä tosiaankaan oltu säästetty. Jaksoinkin syödä siitä vähän yli puolet.

Kävimme illalla myös katsomassa isompien lasten kanssa Hobitin 3D-version, joka oli visuaalisesti ihan komea ja erityisesti lapset pitivät siitä. Ehkä minun makuuni siinä oli panostettu vähän liiaksi taisteluiden kuvaamiseen ja liian vähän juonen kehittelyyn... Lisäksi 3D-lasit painoivat nenänvartta  ja jouduin kannattelemaan niitä kädellä. :)

Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!

Ravintola Denniksen jokirapu-caesar.

2 kommenttia:

  1. Tuon stressin vaikutuksen syömisiin, mielentilaan ja nukkumisiin olen itse havainnut tosi selvästi omassa elämässä. Jos on stressiä, niin nukun huonosti ja kaikki epäterveellinen maistuu, ja siitä syntyy helposti huono kierre, kun huonot elämäntavat eivät tietenkään helpota elämää. Sitten kun taas saa hyvän rytmin liikuntaan ja unirytmin kuntoon, niin muu elämä helpottuu huomattavasti, jaksaa tehdä ruokaa, syödä hyvin ja pitää kämpän siistinä. Olisi ihanaa, jos saisi tuon hyvän elämänrytmin ns. normaalitilaksi.

    Mukavaa viikkoa myös sinulle! Ai niin, voisitkohan ottaa kommentoinnista tuon sanavarmistuksen pois päältä? Helpottaisi kommentointia, kun ei tarvitsisi arpoa, mitä noissa captcha-laatikoissa lukee :)

    VastaaPoista
  2. Tuo stressin, epäterveellisten syömisten ja unettomuuden itseään ruokkiva kierre on niin tuttu minullekin. Minulla kun on taipumus kerätä stressiä milloin mistäkin ja vaipua jonkinlaiseen näköalattomuuden tilaan. Liikunta, erityisesti juokseminen on ollut suureksi avuksi siinä, että asiat saa oikeisiin mittasuhteisiin. Tällä hetkellä juoksukunto vain on ihan nollassa. Mutta minua motivoi lukea blogeja, joissa muut kehittyvät juoksijoina ja haastavat itsensä. :)

    En muuten huomannutkaan, että kommenteissa oli tuo ärsyttävä sanavarmistus päällä. Ja samoin minulle oli uutta että tässä oli sellainen asetus päällä, että anonyymit eivät pääse ollenkaan kommentoimaan. Harmi kun huomasin ottaa sen pois vasta nyt.

    VastaaPoista